Elämä on ihmeellinen. Ensiksi kaikki tuntuu olevan hyvin. Sitten yhtäkkiä, noin vain tapahtuukin jotain joka vie ihmisen helvetillistä vauhtia isoon, täynnä olevaan muta-astiaan. Sellaiseen jossa uiskentelee myös hämähäkkejä, matoja, punkkeja ja täitä. Polskit siellä seassa muutaman päivän, voiden hirmuisen pahoin, melkein oksentaen niistä ötököistä sekä mudasta, joita joudut kestämään. Ja kaikki tuo vielä yksin! Mietit siinä lilluessasi elämää, hetkiä, tapahtumia, iloja ja suruja. Et pysty syömään. Et juuri nuku. Ainut mitä suuhusi menee,on muutama karvaan makuinen ötökkä ja mutaa.
Kuitenkin, juuri kun olet jo luovuttanut, etkä enää jaksa kannatella itseäsi mudassa ja alat pikkuhiljaa vajota pohjaan, joku kiskookin sinut ylös tuosta astiasta. Hitaasti, tutisevin käsin ja hieman epäröiden, mutta nostaa kuitenkin. Pääset pinnalle. Maankamaralla sinut pelastanut ihminen pesee sinut mudasta ja ötököistä. Kuivaa hellästi pyyhkeellä ja syöttää sinulle suuren ruisleivän. Et ehdi oikein edes kiittää, kun hän jo kääntyy poispäin, lähtee kotiinsa. Itsekin käännyt lähteäksesi kotiin. Astut pari askelta, kääntyen kuitenkin vielä katsomaan tuota ihmistä, joka samaan aikaan katsoo sinua ja huutaa "kaikki on nyt hyvin!".

Ei kaikki kuitenkaan vielä hyvin ole. Olet nielaissut niin paljon ötököitä, että pelkäät niiden tekevän pesiä sinuun. Kynsien alusesi ovat vielä täynnä mutaa. Vapiset vieläkin hieman kylmästä, jota jouduit monta päivää mudassa kestämään. Kaiken lisäksi, et saa millään sinua pelastanutta ihmistä mielestäsi. Odotat vain hetkeä jolloin näet hänet taas. Jolloin saat kiittää kunnolla, ja tehdä hänellä kiitokseksi lettuja ja vaahterasiirappia.

ps. kyllä kielikuvat on kivoja.