Aika tyhjä tunne. Surullinen. Masentunut. Motivaatio = nolla.

En päässyt vieläkään siihen kouluun mihin halusin.

Minkä hemmetin laisia ihmisiä ne oikein haluaa sinne kouluun!! Itselläni on ystäviä, joiden todella kuuluisi päästä sinne, olla siellä ja opiskella sitä mitä oikeasti haluaa. Eivätkä hekään pääse. Itseäni sen enempää nostamatta, minunkin kuuluisi olla siellä, opiskella siellä, opiskella sitä mitä oikeasti haluan ja olen halunnut viimeiset 3 vuotta! Ja sitten sinne valitaan sellaisia ihmisiä, joille se koulu ja tuo ala on päähänpisto, kokeilu. Kokeilu jota he kokeilevat pari kuukautta, kunnes toteavat sen olevan ei-oma-ala. Ja tämä on tosi, monia tälläisiä tapauksia kuullut. Raivo!!

No hei, onhan sulla aikaa, sä olet nuori, onhan sulla yksi hyvä koulu vielä kesken, josta saat toisen ammatin.. on joo. Eipä vaan hirveästi ole motivaatiota palata takaisin taas siihen luokkaan, jossa ei oikeasti haluaisi olla, eikä oikeasti opiskella. Vituttaa. Suoraan sanottuna. Ja ankarasti.

Rakas ystäväni muistutti juuri puhelimessa, että kaikella on tarkoituksensa. Uskon siihen myös itse. Jotain rajaa kuitenkin, kiitos.

:'(