Epäonnisenonnistunutpäivä.

Leikin tänään normaalia ihmistä joka osaa syödä normaalisti ja hyvällä ruokahalulla, kun kävin vanhempieni ja veljen kanssa syömässä ravintolassa. Se kyllä onnistui ihan mallikelpoisesti. Vaikeudet ja tyhmisen ajatusten virta alkoivat tosi heti sen jälkeen kun sain viimeisen suupalan suuhuni. Mitä meninkään tekemään...

Kotimatkalla autossa oloni paheni. Palelin, tärisin ja istuin kyyneleet silmissä ja oksennus kurkussa koko matkan. Halusin ruoan poispoispoispois! Kuvittelin jo pyytäväni isääni pysäyttämään auton tienreunaan, kuvittelin miten voisin oksentaa vanhempieni kotona, kuvittelin pitäisikö minun sittenkin tulla omaan kotiini jossa voisin rauhassa antaa ruoan tulla ulos. Kamala olo.

Vanhempieni luona villasukat jalkaan ja peiton alle. Kamalan kylmä.

Tähän hetkeen asti en ole tehnyt mitään typerää. Koko ajan mielessä silti pyörii pitäisikö. No ei pidä. Mutta aina se silti helpottaa oloa. Aluksi.