On hölmöä tajuta olevansa hölmö. Olin eilen konsertissa. Oli mieluista ja antoisaa olla yksin sitä katsomassa. Tajusin kuitenkin itse, kuinka idiootti olen. Siellä minä istuin katsomossa, mutta koko ajan puolet keskittymisestä meni omaan itseeni. Siihen miltä minä näytän vieressä istuvan näkökulmasta, takana istuvan mielestä. Miltä minä näytän lavalla olevan tutun esiintyjän mielestä. Vaihtelin asentoa, eritoten jalkoja. Reidet eivät saa koskettaa penkkiä, ne näyttävät niin läskeiltä sillä lailla. Istuin jalat ristissä, jalkoja vaihdellen. Jossain vaiheessa ne puutuivat totaalisesti ja minun oli pakko laittaa reidet vasten tuolia. Tuntui inhottavalta. Näin kuinka jalkani pullistelivat ja olivat isot. Laiton laukkuni jalkojen päälle vähän peittämään niitä.

Tiedän että se on hölmöä - ketä oikeesti kiinnostaa. Eräs kaverini huomautti istumistavoistani kerran. Siitä on jo vuosi aikaa. Olimme junassa ja hän huomasin kuinka koko junamatkan istuin reidet irti penkistä. Onhan se tyhmää. Mutta voi kuinka sitä voikaan tuntea olonsa paremmaksi niin.

Jalat laihoina.