sunnuntai, 11. lokakuu 2009

ah onnea.

Elossa ollaan, vaikke minua täällä olekaan näkynyt.

Elämä on ihanaa, vaaleanpunaista pumpuliunelmaa melkeinpä. Tällaista minä olen kaivannut kovin.

Luulen, etten jatkossakaan tule täällä vierailemaan kovinkaan usein. Ainahan tämä on ollut sellainen "paskanjauhantapaikka". Kun menee huonosti, kirjoitan. Nyt kun menee äly hyvin, en ehdi/jaksa/muista.

On ihanaa olla onnellinen.

Palataan!

keskiviikko, 2. syyskuu 2009

ihanaakamalaa.

Elämäni viimeiset kuukaudet ovat olleet ihania. Olemmet olleet yhdessä, ehkä jopa liikaa koska tuntuu etten osaa olla yksin. Vaikka toisaalta tämä, että nyt juuri tällä hetkellä saan olla yksin, tuntuu hyvältä. Hän on töissä. Minä pitkästä aikaan, tarkalleen ottaen kolmeen viikkoon olen kotonani yksin. Nukun yksin. Ja heti menen mokaamaan.

vittu.

Ahmimaan. Oksentamaan.  Ja.... salaa suunnittelin tätä koko päivän.

Huomaan vartalossani muutoksia. Muutoksia jotka johtuvat jokapäivisistä lämpimistä aterioista. Jopa kahdesta lämpimästä ateriasta per päivä. Olen lihonut. Tai pyöristynyt. Tuntuu kamalalta. Hän tosin sanoo että näytän terveemmältä. Olen saanut väriä naamalleni ja näytän hyvältä. Huoh. Koitan uskoa. Yritän kovasti kovasti kovasti.

torstai, 20. elokuu 2009

Late Night.

Tätä kirjoittaessa olen rakkaani luona - kuten niin monena muunakin päivänä. Täällähän minä aina olen: vietän aikaani, istun vieressä, makaan sohvalla, lattialla. Tiskaan -ihan vain tiskaamisen ilosta. Siitä että saan tiskata tärkeälle. Pelaan Wii:tä pelaamisen ilosta.

Syön, koska hän haluaa pitää minusta huolta. Haluaa tehdä ruokaa minulle.

Ja minä syön. Voi pojat kuinka tietäisittekään.... MINÄ OLEN SYÖNYT.

Ja oikeasti. Aivan tolkuttomia määriä. Tai ainakin niin epäluonnollisia määriä minulle. Annoksia. Aterioita. Ja kuvitelkaa. Ne ovat JOKIKINEN pysyneet sisällä. Ehkä vihdoinkin kehtaan/uskallanoikeasti huutaa ilmoille sen mitä ajattelen: MINÄ OLEN ONNELLINEN! Tunnen pystyväni lähes kaikkeen. Uskallan vaikka mitä. Haluan vaikka mitä. Haluan häntä. Se on jännittävä tunne. Ylipäätään se, että en jaksa stressata syömisistä. Syömistä toki ajattelen jatkuvasti. Ei se katoa. Ei se tunne "kuinka monta kaloria tästä tulee" katoa mihinkään. Mutta suhtautuminen muuttuu. "Ehkä hän oikeasti rakastaa minua, vaikka söisinkin tämän pizzapalan." Ja toisaalta hölmöä edes kirjoittaa tämä ehkä. Minä tiedän että se on kyllä. Enkä edes jaksa epäillä.

On jotenkin harvinaislaatuista, etten edes osaa sanoa kuinka hyvältä nyt tuntuu. Miltä nyt tuntuu.

Nyt tuntuu parhaimmalta kuin koskaan ennen.

Rakastan häntä enemmän kuin koskaan ennen. - Vaikka samalla pelkäänkin jossain syvällä sisimässäni, että kaikki hajoaa. Minusta löytyy joku vika johon hän hermostuu. Hänestä löytyy joku vika johon minä hermostun. Ärsyynnyn. Nostan tahalteni pinnalle pienimmänkin inhottavan jutun, jotta voisin edes hieman vihata häntä. Vaikken haluaisikaan. Mutta pelkään sitä silti. Jostain syystä.

Mitä minä edes selitän. Olen hieman humalassa. Hän on pihalla nyt, juhlii ystäviemme kanssa. Minun vaan oli pakko tulla kirjoittamaan. Purkamaan.

Haluan ettei hän katoa mihinkään.

maanantai, 17. elokuu 2009

Tärkein.

Hän rakastaa minua.

keskiviikko, 5. elokuu 2009

Kaipuun lohduton tie.

Hoi.

Elämä etenee, ihastus syvenee, univelat kasvaa kun ei kaksi ihmistä osaa vaan nukkua sänkyyn päästessään.

Pari kertaa on taas oksu päässyt. Hän tietää niistä. Pakkohan minun on ollut puhua, sitäpaitsi kyllä hän sen huomaa muutenkin. Tai huomasi. Olin eräänä iltana sellaisen jälkeen fyysisesti niin väsynyt ja henkisesti masentunut, että sen huomasi vaikka kilometrien päähän. Toisena iltana ravintolassa ystävien ja hänen kanssa ollessa, hän sanoi jälkikäteen huomanneensa kuinka aterian loppuvaiheessa aloin voimaan pahoin. Niin..  oli lähellä etten rynnännyt siitäkin wc:n puolelle, mutta päätin skarpata. Pakko pakko. Edelleen.  Helpottavaa kuitenkin, että voin puhua hänen kanssaan. Hän myös on luvannut pitää minulle "jöötä". Minusta se on hienoa.

Välillä on töksäyttelee asioita. Ajattelemattomuuttaan. Sellaisia lauseita, jotka eivät oikeasti tarkoita mitään (kyllä minä tiedän), mutta jotka satuttaa ja kirpaisee ihan pirusti.

Onko hän hölmö, vai minä vaan yliherkkä.

Tiedän kyllä vastauksen - minä se olen. Ei "normaali ihminen" ahdistuisi/möksähtäisi/saisi kyyneleitä silmiin sellaisista lauseista joita hän on sanonut. Ja lukijat, ne asiat ihan oikeasti ovat hölmöjä. Kuten "Nam nam, näyttääpä hyvin maistuvan ruoka..." "Potra tyttö...". Niin.

Täytyy skarpata tässäkin. Johan tässä menee järki minulla, että myös hällä.

Mutta pidän hänestä aivan valtavasti.

|----------------------------------------------------------------------------| <--- näin paljon. Ainakin.